Benedict Biscop
Benedict Biscop, myös Benet Biscop tai Biscop Baducing, (n. 628 Northumbria – 12. tammikuuta 689/690 Wearmouth) oli Wearmouthin St. Peterin luostarin ja Jarrowin St. Paulin luostareiden perustaja ja ensimmäinen apotti. Häntä pidetään Englannin benediktiiniläisen luostarilaitoksen isänä.[1]
Benedict Biscop oli ylhäistä syntyperää, ja hän oli Northumbrian kuninkaan Oswiun thane (thegn) ennen kuin hän hylkäsi maallisen elämän vuonna 653. Hän matkusti samana vuonna Roomaan. Toisen Rooman matkansa jälkeen hänestä tuli munkki Ranskan Lérinsissä vuonna 666/667, ja hän otti nimekseen Benedict.[1]
Benedict matkusti Roomaan uudestaan ja oleskeli siellä 668–669, ja saattoi Canterburyn arkkipiispaksi vihityn Theodoros Tarsoslaisen Englantiin. Vuonna 669 Benedict nimitettiin Canterburyn Pyhän Pietarin ja Paavalin luostarin apotiksi. Hän teki neljännen matkansa Roomaan vuonna 671 saadakseen ohjeet luostarin säännöiksi. Vuonna 674 Benedict rakennutti Northumbrian kuninkaan Ecgfrithin lahjoittamalle maalle Wearmouthiin Pyhän Pietarin luostarin, jossa ryhdyttiin noudattamaan benediktiinien luostarisääntöä. Vuonna 678 Benedict matkusti jälleen Roomaan luostarin priori Ceolfrithin kanssa. He palasivat Englantiin mukanaan kirkkomusiikin opettaja. Vuonna 682 Benedict rakensi Pyhän Paavalin luostarin Jarrowiin. Benedict palasi Roomaan vuonna 687.[1]
Toistuvat vierailut Roomaan auttoivat Benedictiä keräämään suurenmoisen kokoelman käsikirjoituksia, reliikkejä ja kuvia, jotka hän lahjoitti perustamilleen luostareille. Näiden lahjoitusten avulla luostareista kehittyi 600–700-luvulla kristillisen oppineisuuden kukoistavimpia keskuksia läntisessä Euroopassa. Benedictin oppilaisiin lukeutui maineikas historioitsija Beda Venerabilis, joka pystyi kirjoittamaan kuuluisat teoksensa Benedictin kokoaman kattavan kirjaston ansiosta. Bedan kirjoittama Historia abbatum (Apottien elämät) on Benedictin elämän tärkein lähdeteos.[1]
Benedict loi pohjan luostarilaitokselle, jossa syntyi oppineisuuden ja taiteen perinne, joka vaikutti koko luoteis-Eurooppaan. Hän rampautui vuonna 686 ja joutui vuoteenomaksi loppuelämäkseen. Benedictin kuoleman jälkeen hänen jäännöksensä siirrettiin Elyn saarelle, Thorneyn luostariin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||
